Jostain syystä tänään on soinut päässä California Dreaming. En kuitenkaan kaipaa Kaliforniaan, vaan olen tosi iloinen siitä että olen Suomessa ja että nyt on syksy.
On ollut kylmää ja sateista. Aurinko nousee joka aamu vähän myöhemmin, illat pimenevät aiemmin. Edessä on puoli vuotta syitä, miksi näillä leveysasteilla ei tosiaan kannattaisi asua.
Ja minä olen ihan innoissani! Yleensä tässä vaiheessa syksyä passivoidun, alan nukkua ja syödä enemmän, vetäydyn jonkinlaiseen talvihorrokseen ja haluaisin vetää peiton korviin aina maaliskuulle saakka. Nyt herään selvästi ennen auringonnousua, nautin viileästä ilmasta ja neulon villavaatteita jotta talvesta tulisi mahdollisimman mukava.
Kai mä olen vaan missannut vähän liian monta vuodenaikaa putkeen. Viimeksi olen ollut näin hyvässä kunnossa keväällä 2011. Sen vuoden kesä meni sairaalassa, syksy (joka muuten oli aivan järjettömän pitkä ja uuvuttava) samoin, talvella oli kantasolusiirto ja tämän vuoden kevät ja kesä vilistivät ohi sen jälkimainingeista selvitessä. Nyt tuntuu lähinnä siltä, että on aivan sama mikä vuodenaika ja millainen sää on, tärkeintä on että mä jaksan olla ulkona ja kokea sen!
Voisin tietysti vetää esiin vanhan kunnon kortisonikortin ja perustella tämän hyvän fiiliksen sillä. Että kyllä minäkin sitten herään todellisuuteen kun kuuri on loppu, maassa metri lunta, pakkasta kolmekymmentä ja aurinko eksynyt jonnekin Jupiterin taa. Voihan se toki niinkin mennä. Tai sitten mä heräänkin joka aamu tästä eteenpäin onnellisena siitä, että tuleva päivä on täynnä mahdollisuuksia jotka mä itse asiassa voin toteuttaa - sen sijaan että joutuisin lusimaan koko päivän sängyssä tai sohvalla miettien, onnistunko mä tänään lämmittämään itselleni ruokaa ilman että taju meinaa lähteä.
Kuulostanko ärsyttävän positiiviselta? Ei se mitään, kaipa mä vähän olenkin. Realisminnälkäisille kerrottakoon, että jalat ovat edelleen turvoksissa (tiukkaan nyöritettyjen maiharien jäljiltä ne näyttivät tänään jokseenkin mielenkiintoisilta...) ja että maanantaina pitää taas mennä verikokeisiin ja sydämen ultraääneen. Turustakin tuli kirje, että jahka seuraavan kerran menen sinne (onneksi tosin vasta marraskuun lopulla), musta halutaan TAAS luuydinnäyte. Eipä olisikaan kuin vasta kolmas kerta puolen vuoden sisään... (Lisäksi en varmasti voita tänäänkään lotossa yhtään mitään, ja sitä paitsi mun kumisaappaat vuotaa. Nih.)