sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Muumio

Näytän kuulemma ihan muumiolta kun makaan pitkälläni sängyssä peittoon kietoutuneena. Eipä sillä, olokin on kyllä vähän sen mukainen. Ja maku suussa.

Tämä päivä on ollut ehkä aavistuksen huonompi kuin eilinen. Olen ollut todella väsynyt, ja vessassa käynti on tuntunut lähinnä maratonjuoksulta. Toisaalta tässä illansuussa torkuin muutaman tunnin nojatuolissa, mikä on aina edistystä sänkyyn verrattuna. Ei tästä mitään kovin isoja johtopäätöksiä uskalla vetää, mutta kumminkin.

Muuan hävytön kissaeläin muuten yrittää sabotoida toipumistani. Istuin sängyn laidalla riisipiirakkaa natustellen, kun elukka yhdellä nopealla ranneliikkeellä nappasi siitä osan itselleen. Otin palasen toki takaisin, mutta onhan se nyt jokseenkin röyhkeää että toisen sairautta ja puolustuskyvyttömyyttä tällä lailla käytetään oman edun tavoitteluun. Hmph. Ja sanovat vielä että lemmikit vähentävät stressiä. Joopa joo.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Tässä blogiuutiset, hyvää iltaa

Tämän päivän uutisotsikot:

- Iida on nukkunut lähes koko päivän.
- Iida on nauttinut onnistuneesti hieman ravintoa eikä ole oksentanut kertaakaan.
- Iida suhtautuu toiveikkaasti tulevaisuudennäkymiin. Niitä pääsemme tarkastelemaan huomenna. Nyt toivotamme kaikille hyvää illanjatkoa.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kotona taas

Siinä meni sitten ne sytostaatit. Kotona olen ollut kolmisen tuntia, enkä ainakaan vielä ole tuntenut tarvettaa mennä pitkäkseni. Positiivista. Tosin selvästi huomaa että ihan kohta on väistämättä torkkujen aika.

Sairaalajakso sinänsä meni ihan hyvin: en oksentanut kertaakaan enkä muutenkaan ollut varsinaisesti puolikuollut. Sen sijaan muuten asiat tuntuvat menevät hitusen verran mönkään... Ensinnäkään kuurit eivät tosiaan lopu tähän kahteen. En tiedä ymmärsinkö alun alkaen jotain väärin vai puhuvatko lääkärit ristiin keskenään vai mitä oikein tapahtui, mutta tiistaina sain kuulla että sytostaatteja jatketaan niin pitkään että Turusta järjestyy mulle aika, mikä taas saattaa pahimmillaan kestää aika kauan. Ja että sairausloma jatkunee reilusti vuodenvaihteen yli, mikä myöskin oli uutta tietoa. Ärsyttää kun ei voida heti alkuun kertoa huonoimpia skenaarioita, nyt kerkesin vähän jo toivoakin jotakin ja luonnollisesti myös pettyä. Äh. Tosin, jos tauti saadaan remissioon nopeasti, voidaan sytoja antaa jotenkin kevennettynä, jolloin tämä ei kävisi ihan niin rankaksi. Mutta aika näyttää miten sen asian kanssa käy.

Toinen inha asia on portti: uusi on nyt sitten asennettu sinne helkkarin nivuseen. Tai no reidessä se oikeastaan on, mutta silti. On kuulemma aika harvinaista että se sinne joudutaan laittamaan, ja on pakko myöntää että tässä(kään) asiassa en olisi halunnut olla spesiaalitapaus. Mutta minkäs teet kun muualle sitä ei yksinkertaisesti saa. Tosin se on kuulemma sen verran hankala paikka että se todennäköisesti poistetaan siitä heti kun akuutti tarve loppuu. Parasta olisi että edes se lupaus pitäisi paikkansa.

Mutta nyt sinne torkuille, jotka todennäköisesti venyvät yöuniksi saakka. Ihan hyvä ehkä niin.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Sairaalaan?

On vähän pöllämystynyt olo. Tavallaan olen koko ajan muistanut että seuraava sytokuuri on alkamassa, mutta on ollut niin paljon tekemistä että se on jotenkin työntynyt täysin taka-alalle. En oikein vieläkään tajua että kohta oikeasti taas mennään.

Tai no, saa nähdä mennäänkö. Eilisten verikokeitten perusteella on vähän kiikun kaakun, voidaanko sytostaatteja ylipäätään antaa. Itse kyllä veikkaisin että voidaan, mutta menen silti labran kautta osastolle, varmuuden vuoksi. Vähän kyllä käy sääliksi mun luuydintä, raasu tekee voitavansa muttei sekään ihmeisiin pysty kun uutta myrkkyä pukataan sisään heti kun solutuotanto on taas pistetty vauhtiin. Voi toista.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kalju

Eilen kyllästyin hiustenlähtöön, joten kaivoin kaapista biojätepussin ja nyhdin pääni tukko tukolta paljaaksi. Muutama hassu karva jäi, ne lähtivät koneella tänään. Fiilis on aika jees. Harva on kirjaimellisesti repinyt hiukset päästään.

Verikokeissakin poikkesin. Arvot olivat suunnilleen samat kuin keskiviikkona, toisin sanoen trombosyytit laahaavat edelleen jälkijunassa. Peukut pystyyn että ne nousee viikonloppuna sen verran että seuraava kuuri voidaan aloittaa suunnitelmien mukaan tiistaina. (Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan niin ei sekään haittaisi vaikka se muutamalla päivällä lykkääntyisikin...)

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kaikenlaisia karvoja

Kävin kontrolliverikokeissa. Kaikki arvot oli muuten oikein hyvät, mutta tromobosyytit laahaa vielä jälkijunassa. Tankkaukseen en vielä joutunut, mutta perjantaina katsellaan uudestaan. Sopii mulle.

Hiukset on ruvennu lähtemään. Viimeksihän hankkiuduin niistä eroon ennen ensimmäisiä sytostaatteja, nyt on ollut niin paljon kaikenlaista muuta että olen antanut asian olla. Hiljalleen alkaa kumminkin tulla kiire jos haluaa välttyä siltä että kaikki paikat on täynnä hiuksia. Lähipäivinä musta siis tulee kalju taas. Oikeastaan jotakuinkin ihan sama. Tää karvanlähtövaihe vaan on aika ärsyttävä. (Tosin, räinhän muutenkin päivittäin kissankarvoja, joten kaipa siinä menee pari omaakin hiusta joukossa mennen tullen.)

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Osastokuulumisia

Jaahas huh huh. Olen vaihteeksi kotona. Blogin äkillisestä hiljenemisestä olette ehkä saattaneet päätellä että sairaalaassa on oltu.

Tiistaiaamuna ei ruoka edelleenkään pysynyt sisällä, ja voimat rupesi oleen sen verran loppu että oli pakko hakeutua sairaalaan. Pääsin suoraan osastolle, missä ruvettiin heti tiputtamaan sokerilientä. Syöminen oli ihan mahdotonta, onneksi sain juotua ravintolisäpirtelöitä. Kroppa tosiaan pisti niin hanakasti vastaan etten meinannut saada alas edes särkylääkettä - sen isompaa kappaletta en varmasti olisi kyennyt kerralla nielemään.

En kuitenkaan enää oksennellut, ja hiljalleen pystyin syömään viiliä ja vähän leipääkin. Lisäksi mainio apu löytyi lihaliemestä: sain huoneeseeni termarillisen kuumaa vettä ja pikkuisen lihaliemijauhetta, joista sitten sekoittelin aina kupillisen kerrallaan kuumaa lusikoitavaa. Sen ruokaisampi soppa tuskin olisi mennyt alas, mutta oli huojentavaa pystyä syömään edes jotain sen hajuista.

Sytostaattien yhteydessä alkanut lihassärky jatkui edelleen. Kivut lisääntyivät kummasti aina kun tiputus aloitettiin, ja tein tämän selväksi myös lääkärille. Se otti mun huoleni todesta, ja torstaina pääsin toiseen päähän sairaalaa portin testaukseen. Anestesialääkäri otti kuvia ja teki varjoainetestejä, ja totesi ykskantaan että portti pistetään käyttökieltoon. Sitä en edelleenkään tiedä liittyivätkö kivut siihen, mutta joka tapauksessa mun portti ei todellakaan toimi niin kuin pitäisi, vaikka se periaatteessa suonessa onkin. Ensi viikon sytojen yhteyteen on sitten ohjelmoitu portin vaihto, olettaen että sen saa johonkin järkevään paikkaan. Muussa tapauksessa mennään normikanyyleilla. Ei sekään varmaan ylitsepääsemättömän kamalaa olisi.

Perjantaina söin jo ihan kohtalaisesti, ja voinnin puolesta olin jo aika valmis lähtemään kotiin. Tulehdusarvo oli kuitenkin noussut rajusti, joten viikonlopun vietin sitten vielä antibiootteja saaden. Ihan hyvä kyllä että sekin tuli hoidettua samalla reissulla, olisi ollut tosi kurja lähteä yhdeksi yöksi kotiin ja tulla heti seuraavana päivänä ensiavun kautta takaisin. Myönnettäköön silti että eilen jo (ja muistaakseni vähän toissapäivänäkin) rupesin hitusen hajoilemaan jatkuvaan makaamiseen ja aivottomien telkkariohjelmien tuijottamiseen. Onneksi olen kotona nyt.

Niin joo, se piti sanomani että eilen sain myös punasolu- ja trombosyyttitankkauksen, ja arvoja kontrolloidaan vielä (ainakin) keskiviikkona. Muuten olen jotakuinkin kunnossa ja saan huilia kokonaisen viikon ennen seuraavaa sytostaattikuuria.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Yrjö Yrjönpoika

No niin, tulihan se synttärioksukin sieltä. Johan asiat näyttikin menevän vähän liian hyvin.

Kävin muuten vaa'allakin. 63 kiloa. Perjantaina osastolta lähtiessä 65, tiistaina sinne mennessä 67. Helvetin tehokas nesteenpoistodieetti tämä sytokuuri. Jos huomenna ei ole ihan hiukan toinen ääni kellossa, pitänee varmaan soittaa osastolle ja kysyä että haluaisivatko ne siellä tehdä tälle asialle jotain.

No, joka tapauksessa yksi päivä taas takana. Ja vielä synttäripäivä. Iso kiitos onnitteluista, ootte kivoja!

Synttärityttö

Niin, mulla on tänään synttärit. Ja sen kunniaksi vointikin ehkä hieman kohenemaan päin.

Eilisen päivän lähinnä nukuin ja oksensin. Ruokahalua ei ollut nimeksikään ja kaikki mitä meni alas, tuli jotakuinkin pikaisesti takaisin ylös. Tänään on syöty ruoka pysynyt mahassa (ja olen muutenkin syönyt paljon enemmän kuin eilen), joten eiköhän se tästä. Yleisväsy on vielä aika kova, mutta se johtuu osittain lihasrelaksanteista, joita olen joutunut syömään kramppaavaan selkääni. Ja selkähän toki kramppaa kun vaan makaan päivät pitkät...

Selän kramppausta silmällä pitäen sain myös pari synttärilahjaa: sähköllä toimivan lämpötyynyn sekä mikrossa lämmitettävän venhnäpussin. Lämmittävät mukavasti vanhoja luita (ja mieltä). :)

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Unipäivä

Oon sitten nukkunut koko päivän. Tai vähintäänkin maannut. Välillä noussut vähän syömään (ruokavalioni on koostunut ruisleivästä, lauantaimakkarasta ja omenamehusta). Päässä humisee, on liian kuuma, ei oikein jaksa mitään. Mutta kello on jo viisi, joten kohtahan tässä pääsee yöunille. Ei ihan huonosti lusittu.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Terveiset sytostaateilta

Olen kotona. Päätä särkee ja heikottaa, vointi ei siis tosiaan ole kaksinen. Eikä ole ollut oikein koko viikkona. Vaikka lääkkeet ovat tasan samat kuin viime kerralla, on mulla ollut paljon rajumpia sivuoireta. Kroppa on vetänyt ihan kramppiin, suorastaan tuleen aina kun tiputus on aloitettu. Olen oksennellut. Olen nukkunut käytännössä koko ajan (johtunee tosin lihasrelaksantista, jota olen saanut kropan jumiutumiseen).

Positiivisista asioista mainittakoon että portti toimii sittenkin (en varmaan ikinä opi ymmärtämään sen sielunelämää), ja alkupaniikista huolimatta luuydinnäytteen otto meni ihan hyvin. Esilääkityksestä ei ollut pahemmin apua, mutta myötätuntoinen lääkäri ja apuna ollut hoitaja pelastivat tilanteen.

Pari päivää mennään nyt sitten varmaan näillä oloilla. Ilman tätä pääkipua asiat olis huomattavasti paremmin. Sopii toivoa että burana auttaa.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Viimeinen ilta

Istun keittiön pöydän ääressä, kissa koisaa viereisellä tuolilla. Maha on täynnä hyvää ruokaa, ja kaapissa odottaa karkkipussi. Olen siivonnut lähes maanisesti jotta olisi kivempi tulla kotiin sytojen jälkeen. Kuuntelen metsäradiota, tai paremminkin annan sen olla rauhallisena taustaäänenä. Välillä tulee musiikkiakin.

Aamulla kävin verikokeissa. Kolme pistoa, kolme mustelmaa. Huomenna menen osastolle, jossa seuraa lisää pistoja ja luuydinnäyte, toivottavasti mahdollisimman jytyjen rauhoittavien kera. Ja sitten tietysti ne sytostaatit.

Nyt on alakuloinen olo, eilenkin jo vähän. Pääsääntöisesti olen silti onnistunut pitämään mielialan korkealla ja ajatukset pois väistämättömästä - itse asiassa jopa siinä määrin, etten ihan edes tajua että huomenna se todella alkaa. Olisi aika mahtavaa jos en missään vaiheessa oikein tajuaisi sitä, että jälkeenpäin vasta miettisin että "oho, joko se meni".

Iltaa on onneksi vielä jäljellä, ja aamuakin. Ulkona on koko ajan valoisaa. Onpa hyvä että on kesä.